Toimistokoirat ottavat vallan YTK:n brändikampanjassa

Yleinen työttömyyskassa YTK iskee nyt huumorin voimalla poikkeusajan hermoon. Drama Queenin suunnittelema monikanavainen brändikampanja nostaa kärjistäen esiin YTK:n roolin elämän yllättävissä käänteissä teemalla “Eihän sitä koskaan tiedä”.

“Haluamme kampanjalla viestittää niin nykyisille kuin uusille jäsenillemme, että vaikka työelämä on murroksessa ja muutos on jatkuvaa, me pysymme turvana”, taustoittaa YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.

“Kampanjan luova idea kiteyttää mielestäni oivaltavasti ydinviestimme. Olemme tehneet Drama Queenin kanssa yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan. He onnistuvat jatkuvasti yllättämään meidät uusilla ideoillaan”, Kangas kiittelee.

YTK:n kampanjaa varten toteutetiin kaksi erilaista Drama Queenin ideoimaa “Eihän sitä koskaan tiedä” -visiota. Toisessa koirat ovat kansoittaneet toimiston ja toisessa jättiläispuput pomppivat Helsingin keskustassa.

“Vuosi 2020 on ollut monella tapaa kuin kosminen yllätyshyökkäys, eikä kukaan meistä osannut ennakoida, mitä tuleman pitää. Siksi ideoimme tilanteita, jotka kaikessa absurdiudessaan hämmentävät, huvittavat ja ennen kaikkea alleviivaavat YTK-jäsenyyden helppoutta sekä luotettavaa ansioturvaa, ympäröivistä tapahtumista huolimatta”, kertoo Drama Queenin senior copywriter Joel Huttunen.

Huttusen työpari, Drama Queenin senior AD Mya Rydman, korostaa, ettei kampanjan haluta itkettävän, kylvävän pelkoa tai ratsastavan ihmisten huolilla, vaan olevan sopivan ironinen.

“Olemme kokeneet tänä vuonna jo niin paljon, että mitä ihmettä seuraavaksi? Mitä jos jättiläispuput loikkivat Helsingin kaduilla tai toimistokoirat vievät vaivihkaa meidän työmme”, Rydman kysyy.

“Harvoin ideat menevät yhtä hyvin yksiin asiakkaan näkemyksen kanssa kuin YTK:n kampanjassa. Kaikki on mennyt alusta asti putkeen aina briiffistä koirien kanssa työskentelyyn – ehkä juuri siksi, että me kaikki halusimme saada tärkeän viestin naurun kautta esiin. Juuri sitä me kaikki tarvitsemme tällaisen vuoden jälkeen.”

Luovalle idealle kipinä toimiston arjesta

Kampanjan mainosvideot toteutettiin yhteistyössä tuotantoyhtiö Cocoan kanssa. Kuvauksissa riitti vilinää ja vilskettä, kun kuusi erirotuista koiraa sai toimia filmitähtinä. Rydman toteaa kuvauspäivän koirien kanssa olleen hänen työuransa hauskimpia.

“Voisi sanoa, että tämä oli melko lailla best day ever”, hän hehkuttaa.

Kuvauspäivänä koiranäyttelijöitä tuki eläintenkouluttaja Tuire Kaimio. Kaikki koirat onnistuivat roolisuorituksessaan mallikkaasti ja pääsivät aina kuvausottojen välillä haukkaamaan raitista ilmaa ja temmeltämään pihalle. Turvallisuussyistä pupukohtaukset kuvattiin studiossa eri päivänä kuin koirat.

Lemmikkejä kohdellaan suurella sydämellä myös Drama Queenin toimistoilla Helsingissä ja Turussa.

“YTK:n brändikampanjan luova idea on hyvinkin saattanut saada kipinän omasta toimistoympäristöstämme”, sanoo Drama Queenin luova johtaja Sari Kelkka.

“Monilla työntekijöillämme on koira, ja normaalioloissa nämä karvakamut ovat toimistoillamme arkipäivää. He pääsevät usein mukaan palavereihin ja onpa heille täällä oma herkkukaappikin. Nelijalkaisten työkavereiden suosiosta kertovat myös Doggodays-niminen Slack-kanava ja jokaisen toimistokoiran omat emojit”, Kelkka toteaa hymyillen.

17. marraskuuta alkanut YTK:n brändikampanja näkyy ja kuuluu digimediassa, somessa, radiossa ja ulkomainonnassa.

Voit katsoa YTK:n mainosvideon toimistokoira-version täältä

Voit katsoa YTK:n mainosvideon jättiläispupu-version täältä

Jaa artikkeli

Muuta luettavaa

Got interested? Drop us a message.

Hi Drama Queen!

"(Required)" indicates required fields