AI-vastarinta
Täytyy tunnustaa: olen AI-nörtti.
Käytän tekoälyä päivittäin. Kirjoittamiseen, ideointiin, tutkimiseen, joskus jopa ajattelun jäsentämiseen. Saarnaan sen erinomaisuudesta myös töissä – tämän kuka tahansa dramaqueeniläinen voi vahvistaa.
Ja sama jatkuu kotona. Kun innokkaana esittelen 18-vuotiaalle tyttärelleni uuden AI-idean tai jonkin Drama Queenin tekoälyä hyödyntävän projektin, saan yleensä reaktion “Taasko tota AI-paskaa?” tai “Miks ette vaan kuvannu tätä oikeesti?”
Tämä on saanut minut pohtimaan ja poiki oivalluksen. Tyttäreni ei puhu teknologiasta. Hän puhuu tunteesta.
AI-väsymys on emotionaalista, ei teknistä
Vastarinta tekoälyä kohtaan ei yleensä johdu siitä, etteivät ihmiset ymmärtäisi, mitä se on.
He ymmärtävät liiankin hyvin.
Moni on vain kyllästynyt, sillä tekoälyhypeä on kaikkialla. Jokainen sovellus, kokous tai uutinen tuntuu alkavan kirjaimilla A ja I.
Samaan aikaan ihmiset kaipaavat yhä enemmän aitoutta. Sitä, että joku oikea ihminen on ollut asialla. Että joku on nähnyt vaivaa. Että asioiden tai tarinoiden takana on sormenjälki, ei laskentateho.
Tässä ei siis ole kyse teknologiasta vaan inhimillisestä reaktiosta.
Markkinointimaailman kaksoisstandardi
Sama ilmiö näkyy asiakastyössämme.
Toisaalta tekoälyä toivotaan. “Voisitteko tehdä AI:lla, jotain uutta ja näyttävää?” tai “Tämähän syntyy nykyään paljon helpommin tekoälyllä.” Ja heti perään sopimuksiin ilmestyy lauseita kuten “AI tools shall not be used for the creation of content or imagery.”
Se on aikamme paradoksi. Tekoälyä halutaan, muttei kuitenkaan. Sitä pelätään, mutta myös tarvitaan.
Ironista on, että lähes kaikki työkalut, joita jo käytämme – Adobe, Meta, Google, Canva ja niin edelleen –, sisältävät sisäänrakennettua tekoälyä. Sen vuoksi AI:n “kieltäminen” on usein lähinnä symbolinen ele, eräänlainen rituaali.
Kun AI-ilo kääntyi brändille taakaksi
Tämä ei ole vain teoriaa. Meillä on jo kokemusta siitä, kuinka asiakkaallemme luoma AI-konsepti kääntyi yllättäen vastarinnaksi.
Ideamme sai aluksi lentävän lähdön ja positiivisen vastaanoton. Se oli rohkea ja erottuva. Ja kaiken lisäksi täysin avoimesti tekoälyllä tehty. Kuitenkin, hyvän alun jälkeen, keskustelun sävy muuttui. Kommentit ja reaktiot eivät enää koskeneet ideaa vaan sen “aitoutta”. Brändin uskottavuus joutui testiin ja lopulta koko konseptista luovuttiin.
Kyse ei ollut virheestä vaan ajankuvasta. Yleisö reagoi tunteella, ei logiikalla. Ja tunne on aina totta.
Uusi aitouden aikakausi
Nyt myös lainsäädäntö ja alustat vahvistavat samaa linjaa: tekoälyllä tuotetut sisällöt on merkittävä – joko automaattisesti tai manuaalisesti.
Katsojalle, kuulijalle tai lukijalle kerrotaan siis heti, jos sisältö on tehty tekoälyllä. Tarkoitus on hyvä: läpinäkyvyys on tärkeää. Silti vaikutus on joskus päinvastainen.
AI-labeloinnista on tullut uusi ravintosisältömerkintä: “Saattaa sisältää tekoälyä.” Ja kun merkintä löytyy, ei moni enää maista sisältöä vaan pelkkää etikettiä.
Ehkä tämä on vain välivaihe
AI-vastarinta on ymmärrettävää. Se on kulttuurin tapa suojata itseään liian nopealta muutokselta.
Vastarinta lienee myös väliaikaista. Kuten aikanaan sähkö, valokuva tai auto, uskon että myös tekoäly tulee lopulta osaksi normaalia – huomaamattomasti, ilman merkintöjä ja ilman meteliä.
Ehkä jonain päivänä, kun näytän kotona taas jonkin uuden AI-idean, saan ensimmäisen kerran vastaukseksi vain “Ihan hieno!”
Tämän tekstin rakenteen muodostamisessa on käytetty tekoälyä. Sen idea ja ydinviesti on kuitenkin ihmisen luomaa.
Matias Mero
Kirjoittaja on Drama Queenin toimitusjohtaja ja innokas tekoälyn hyödyntäjä.
