Viestintä rakentaa brändiä (ja siksi kerron nyt mitä meijeri vastasi lapselle 90-luvulla)
Kun brändi käy vuoropuhelua, rakennetaan jotain arvokasta. Huomaako moni yritys jatkuvan viestinnän merkityksen brändille tulevina vuosina kantapään kautta?
Viestintäalan työttömien määrä on noussut vuodessa lähes 46 prosenttia, kertoi Viesti ry tiedotteessaan elokuussa. Törmäsin uutiseen hiljattain LinkedInissä, jossa sen oli jakanut useampi viestinnän osaaja. Alan työttömyys jatkaa kasvuaan, vaikka muiden korkeasti koulutettujen tilanne on jo hieman kohentunut.
Viestintä ja markkinointi ovat yhä se pari, josta karsitaan ensin. Toki kriittisessä tilanteessa se on ymmärrettävää. Toisaalta huolestuttaa, millaista hintaa tästä joskus maksetaan – väitän nimittäin, että varsinkin viestinnän merkitys brändille on pitkän ajan kuluessa perustavanlaatuisempi kuin moni uskoo. Se, miten yritys puhuu, vaikuttaa siihen, miten se muistetaan. Tai unohdetaan.
Suunnittelin ja tein viestintää itse useamman vuoden ennen siirtymistäni konseptuaalisen mainonnan suunnitteluun. Ehkä siksi viestintä on edelleen hyvin lähellä sydäntäni. Onneksi myös Drama Queenilla se on olennainen osa päivittäistä suunnittelutyötä, ja creative leadina pääsen usein sparraamaan ja työskentelemään asiantuntevien viestinnän konsulttiemme kanssa.
Millaisiin lemmenlapsiin se sitten johtaa, kun brändi rakastaa viestintää? Vaikka millaisiin – viestintä voi olla asiantuntijaprofiilin rakentamista, kampanja jossa on huomioitu ansaitun median näkökulma, mietitty sosiaalisen median presenssi, luotu hyvää mediasuhdetta tai aivan tavallista, mutta sävyltään juuri oikeanlaista viestiä asiakkaalle tai sidosryhmälle.
Kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta syntyy muistijälki, joka voi kestää vuosikymmeniä. Voiko muka? Koska nykyään oma kokemus on yhtä kuin koko totuus, vastaan: Kyllä! Yksi sellainen muistijälki syntyi 90-luvun lopussa ja se liittyi niinkin jännittävään asiaan kuin maitotölkki.
Viestintä on läsnäoloa
Olin tuolloin ala-asteikäinen, innokas piirtäjä ja tuleva mainonnan ystävä – olisin ehkä voinut päätyä myös AD:ksi? Joka tapauksessa, Ingman-Arlan maitotölkit olivat tuolloin juuri ilmestyneet kauppoihin, tai ainakin lähikaupan hyllyyyn. Joka tapauksessa aamuisin keittiönpöydällä tönötti tölkki, jonka ulkoasu oli pelkistetty. Minun mielestäni, liian pelkistetty. Olisin halunnut lehmiä.
Niinpä isäni kannustamana kirjoitin yhtiölle palautekirjeen. Ilmoitin, että tölkit ovat liian tylsiä, vaadin muutosta ja ala-asteikäisen itsevarmuudella liitin mukaan piirtämiäni esimerkkejä paremmista vaihtoehdoista. Merkki kuoreen ja matkaan.
Ei kestänyt kauaa, kun nimelläni saapui yhtiön viestinnästä kirje. Avasin kuoren, jonka sisällössä minua kiitettiin lämpimästi palautteestani, sekä kerrottiin miten tärkeitä kuluttajien mielipiteet pakkauksista meijeriyhtiölle ovat. Näkemykseni luvattiin ottaa huomioon tulevissa pakkausuudistuksissa. Mukana oli tarroja ja heijastin.
Kirje on vuosien saatossa kadonnut, mutta niin vain minä siteeraan sitä tässä vapaamuotoisesti 30 vuotta myöhemmin. Vaikka olin lapsi, joku yhtiön viestinnästä oli lukenut kirjeeni, päättänyt suhtautua siihen kunnioittavasti, käytti aikaansa ja vastasi kuin ihminen oikealle ihmiselle.
Ja muista: tämä oli ennen somea, oikeastaan ennen varsinaista internet-aikakautta, joten laskelmoivaa viraalihittiä siinä ei rakenneltu. En valitettavasti enää muista kuka tuo Arla-Ingmanin viestinnästä vastannut allekirjoittaja oli (kirje oli todella allekirjoitettu käsin!) mutta hän rakensi brändiä – ylhäältä alas, yhdelle pienelle ihmiselle kerrallaan.
Mitä sinä voisit viestiä tänään, jotta joku muistaa sinut vielä vuonna 2055?
Ja kuka sen viestin laatii?
P.S. Tuloksellisen suomalaisen viestinnän kilpailu Finnish Comms Awardsin ehdokkaat julkaistaan pian. Drama Queen edustaa tuomaristossa, toivotaan että myös shortlistilla!
Annika Ohtonen
Kirjoittaja on Creative Lead, joka itkee busseissa ja on viime aikoina kuunnellut lähinnä suomeksi, inkeriksi ja karjalaksi laulavaa etnofuturistista antifolk-yhtyettä Dänkki Brihaa.
