Drama Queenin empatia rekrysi Paijan, Rydmanin ja Huttusen

 

Asiakkuusjohtaja Nana Paija, senior AD Mya Rydman ja senior copy Joel Huttunen ovat Drama Queenin uusia vahvistuksia.

Paija siirtyi helmikuussa Drama Queenin Helsingin-toimistolle TBWA:sta, Rydman Mirum Tukholmasta ja Huttunen Kuubista. Jokaisella on uratarinansa, mutta kolmikkoa yhdistää ennakkokäsitys uudesta työnantajastaan. Seuraavat sanat ja teemat toistuvat uusien vahvistusten kuvaillessa Drama Queenin vetovoimaa: empatia, inhimillisyys, hyvinvointi.

”Halusin tulla Drama Queeniin, koska minulla oli fiilis, että toimistossa työntekijät nähdään resurssien sijaan ihmisenä”, Rydman kertoo.

Huttuseen vetosi Drama Queenista huokuva hyvä energia ja kollegoiden avoin tapa tehdä töitä yhdessä. Yrityksen nimi kumpuaa ihan muusta.

”Drama Queenissa ei ole rokkistaroja. ”

Myös Paija sanoo hurmaantuneensa Drama Queenin sisäisestä yrityskulttuurista. Mielikuvat ja tunnustelevien haastattelujen tunnelmat ovat vain syventyneet ensimmäisten työviikkojen aikana.

”Todellisuus on vielä parempaa”, Paija toteaa hymyillen.

”Työntekijöiden hyvinvointi ei synny niinkään käytännön eduista, kuten terveyspalveluista tai liikuntaseteleistä vaan siitä, miten ihmiset kohtaavat toisensa. Draamailijoiden avoimuus, hymyt ja naurut työpäivän lomassa tuntuvat hyvältä. Työ on mielekästä myös siksi, että Drama Queenissa jokaisen panos ja asiantuntijuus koetaan tärkeäksi.”

Hyvinvointi ruokkii luovuutta

Drama Queenin toimitusjohtaja Matias Mero tietää, minkälainen merkitys toimiston ilmapiirillä ja työntekijöiden hyvinvoinnilla on heidän luovuudelleen. Merkitys on voimakkaasti myönteinen. Mero iloitsee, että hyvä henki huokuu myös toimiston ulkopuolelle.

”Tarvitsimme lisää drama queeneja remmiin, mutta uusimmat vahvistuksemme eivät vaatineet kampanjaa vaan kiinnostus tuli heidän puoleltaan. Mahtava huomata, että Drama Queen on noussut yhä kiinnostavammaksi työnantajaksi”, Mero myhäilee.

Rydman ja Huttunen ovat toisilleen tuttu parivaljakko, joka lujittaa ja kirittää Drama Queenissa konseptitason luovaa suunnittelua. Paija puolestaan tuo kansainvälisen tason kokemusta ja tietotaitoa asiakasrajapintaan.

”Nyt meillä on yhä paremmat valmiudet pärjätä koko ajan kovenevassa kilpailussa asiakkaista”, Mero toteaa.

Mukava toimisto myös asiakkaille

Asiakkuusjohtaja Paija haluaa tietysti mukavan toimiston maineen näkyvän ja tuntuvan myös kumppaneiden suuntaan.

”Asiakkaat sitoutuvat yhteistyöhön paremmin, kun onnistumme luomaan kumppanuudesta tiiviin, avoimen ja mutkattoman”, Paija kertoo.

Huttunen on samaa mieltä ja sanoo olevansa mielellään kasvokkain asiakkaiden kanssa.

”Parhaimmillaan tapaaminen on avartava ja ravistava kokemus – molemmille.”

Rydman muistuttaa, että taitavalla markkinointiviestinnällä voidaan vaikuttaa myös yleisemmin ja laajemmin siihen, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.

”Kyllä se on hienovaraisesti mahdollista, vaikka mainontaa moititaan paholaisen työksi”, Rydman naurahtaa.