Drama Queen Vuoden Toimisto -tutkimuksen finaaliin jo kolmatta kertaa

Drama Queen juhlii Vuoden Toimisto 2020 -kilpailun finaalipaikkaa jo kolmatta kertaa. Markkinointiviestintäalan asiakastyytyväisyystutkimukseen perustuva kilpailu on järjestetty Suomessa nyt neljänä vuonna peräkkäin. 

Vuoden Toimisto on ruotsalaisen markkinatutkimustoimisto Regin konseptiin perustuva tutkimus, jolla kartoitetaan markkinointi-, mainos- ja viestintäpalveluja ostavien asiakkaiden mielipiteitä käyttämistään toimistoista. Vuoden Toimisto -kilpailun finaaliin pääsi tänä vuonna yhteensä 34 toimistoa kymmenessä eri kategoriassa.

Drama Queen pääsi kilpailun finaaliin kolmatta kertaa. Toimitusjohtaja Matias Mero painottaa, että menestykseen ei ole salaisuutta ja laadukkaan ja tuloksellisen työjäljen lisäksi nykyään asiakkaat korostavat myös pehmeämpiä arvoja.

“Meille on ensisijaisen tärkeää se että kanssamme on kivaa tehdä töitä. Nykypäivän hektisessä arjessa tämä arvo korostuu koko ajan enemmän ja enemmän. Asiakkaista huolehtiminen on rakennettu Drama Queenin DNA:han.”

Tutkimuksen vastaajina ovat markkinointipäättäjät toimistojen asiakkaista. Tänä vuonna vastaajien määrä kasvoi reilusti, sillä vastauksia kertyi 1 046 kappaletta, kun viime vuonna vastaajia oli 825. Asiakkaan mielipide kiinnostaa toimistoja, ja tutkimus on hyvä työkalu kehitykseen.

“Ennen Vuoden Toimisto -tutkimuksen tuloa Suomeen tutustuin siihen Ruotsissa. Silloin ajattelin, että sen sijaan että alalla kilpaillaan erilaisissa mainoskisoissa, joissa ala palkitsee itse itseään, tarvittaisiin Suomeenkin jotain vastaavaa. Asiakkailta saama arvostus ja palaute on mielestäni arvokkainta dataa, mitä voimme saada ja Vuoden Toimisto onkin toiminut alusta asti meillä oman kehittämisemme työkaluna ja tulee olemaan sitä jatkossakin”, Mero painottaa.

“Haluaisin kiittää asiakkaitamme siitä, että ensinnäkin ovat jaksaneet vastata tutkimukseen, sillä se ei ole ihan pikku juttu. Olemme saaneet ilmeisen hyvää ja arvokasta palautetta heiltä. Lupaamme olla jatkossakin tämän arvoisia.”

Vuoden Toimisto -tutkimukseen osallistui tänä vuonna yhteensä 59 toimistoa kymmenessä eri kategoriassa. Drama Queenin menestystä mitataan suurten, yli viiden miljoonan myyntikatteen mainostoimistojen joukossa. Kategorioiden parhaat palkitaan Helsingissä 5. helmikuuta. Tutkimus toteutettiin yhteistyönä Alma Median, Regin ja Norstat Finlandin kanssa.

Jaa artikkeli

Muuta luettavaa

Got interested? Drop us a message.

Hi Drama Queen!

"(Required)" indicates required fields