Feikkiuutisista hyvää iltaa!

Myönnän. Otsikko on kammottava. Mutta ehkei niin kaukainen ajatus kuin toivoa sopisi. Uutiset valeuutisista ovat jo niin arkea, että pian aihepiiri kaipaa mediassa oman vinjetin tai osaston vaikkapa talouden ja urheilun väliin. Suomessa ”valeuutinen” poimittiin uudissanaksi vuonna 2016, Yhdysvalloissa ”Fake news” valittiin vuoden sanaksi 2017. Ikivanha ilmiö on alkanut kiihtyä niin koville kierroksille, että sitä on pitänyt alkaa jopa sanoittaa uudelleen.

Uutiset leviävät nykyään vauhdilla. Myös valeuutiset. Virheitä tai niin sanottuja vaihtoehtoisia faktoja on erittäin vaikea korjata varsinkin, jos ne on tekaistu tavoitteenaan tahallinen harhautus. Vaikka lehden oikaisupalsta herättää lukijakunnassa kummallista ärtymystä ja epäluottamusta, nimenomaan asialliset oikaisut erottavat vastuullisen median valemediasta. Viime keväänä Suomen mediassa lanseerattiin vastuullisen journalismin merkki, joka kertoo kyseisen median sitoutuneen noudattamaan Journalistin ohjeita. Vastuullisen journalismin puolesta on kampanjoitu myös syksyllä eikä syyttä. Firman kahvihuoneessa on helppo hörähdellä rapakon tai rajan takaa raikuville uutisille valeuutisista, muttei Suomi ole lintukoto tässäkään tapauksessa.

Valeuutiset uhkaavat romuttaa luotettavaa journalismia ja heittävät siksi vakavan haasteen myös mediaviestinnälle. Vaikka toimittajien valta ja itsepäinen tapa pyyhkiä kaupallisuus sisällöistään kiristää ajoittain viestintäkonsultin hermoja, totuus on, että viestintä on aika lailla turhaa ilman uskottavaa journalismia. Feikkiuutisten kulta-aikana ammattitaitoisen viestinnän merkitys kaikissa kanavissa tuntuu korostuvan vain entisestään. Vaaditaan tarkkuutta ja vilpitöntä faktaa. Jos tiedotteeseen lipsahtaa virhe, se on syytä oikaista vauhdilla. Vastuullinen journalismi rakastaa vastuullista viestintää ja toisin päin.

Kun kiire ja armoton kilpailu venyttävät toimitusten voimavaroja, viestinnän ammattilaisten kannattaa rientää apuun tuottamalla tarjolle yhä valmiimpaa ja vakuuttavampaa tietoa. Yritysten ja yhteisöjen asiantuntijoiden on puolestaan tultava yhä rohkeammin esiin, jotta valeuutisissa jylläävät muka-asiantuntijat jäävät paitsioon. Myös yrityksen strategisessa viestinnässä on syytä arvostaa läpinäkyvyyttä. Ne yritykset menestyvät, jotka ovat kuluttajien mielestä uskottavia ja luotettavia. Rehellisyys punnitaan markkinointiviestinnän kaikilla tasoilla ja varsinkin kriisin tullen. Oletko muuten miettinyt, miten toimia, jos yrityksesi tai brändisi tupsahtaa osaksi valeuutista?

Merja Kallikari

Kirjoittaja on Drama Queenin viestintäkonsultti, jolla on 15 vuoden menneisyys toimittajana.

Jaa artikkeli

Muuta luettavaa

Got interested? Drop us a message.

Hi Drama Queen!

"(Required)" indicates required fields