Maapalloa pelastamassa – tai sitten ei
Totta hemmetissä! Siinä ensi ajatukseni luettuani toimittajan sähköpostin. Otsasuonta tykytti. Olin lähestynyt ystävällisesti juttuvinkillä, jonka nerokkuus ei suostunut avautumaan rakkaalle reportterille. Hänen mielestä olin viherpesun asialla. Oli herännyt vahva ja vankkumaton epäilys, että asiakkaani halusi lisätä tuotteensa myyntiä vallitsevan ympäristökeskustelun avulla. Ensi ajatukseni oli vastaus tähän. Lähetin korrektit kiitokset viestistä ja jäin maistelemaan toimittajan sanoja.
Aloin ymmärtää. Puhetta yritysten vastuullisuudesta ja ympäristöarvoista tulvii nyt niin voimalla, että vastareaktioilta on mahdotonta välttyä. Mutta missä kulkee paheksuttavan viherpesun ja vilpittömän vastuullisuusviestinnän raja? Vilpittömän on ehdottomasti oltava myös aitoa ja uskottavaa. On ryhdyttävä sanoista tekoihin ja kerrottava teoista rohkeasti. Etenkin suomalaisten yritysten on moitittu viestivän teoistaan liian varoen ja vasta sitten, kun aletaan lähestyä täydellisyyttä. No, totta puhuen, onhan se järjetöntä. Täydellistä maailmaa ei ole eikä tule, mutta arka asenne epäilemättä kumpuaa tuomitsevan vastaanoton pelosta.
Miksi vain täydellinen kelpaa? Entä jos hyväksytään tosiasia, että aito vuoropuhelu vastuullisuudesta voi kehittää yrityksen brändiä ja kannattavuutta. Parhaimmillaan vastuu ympäristöstä ja onnistunut viestintä näkyvät tuloksissa. Ja sitä myös tavoitellaan. Totta hemmetissä! Parhaimmillaan yrityksen tuote voi tarjota myös kuluttajille ympäristöystävällisen arjen ratkaisun. Silloin olisi puhdasta tyhmyyttä olla hyödyntämättä ympäristöarvoja markkinoinnissa ja viestinnässä.
Entäpä jos on niin, että kyyninen asenne on yksi isoista esteistä ympäristötekojen tiellä? Mitä jää saavuttamatta, jos yrityksen ajatusmalli on samankaltainen kuin kuluttajalla, joka jättää kierrättämättä, koska maailmalla saastutetaan silmät sumeana ja hukutaan roskaan. Ympäristöteoilla ei tunnu olevan merkitystä, joten en tee mitään. Teot ja viestintä tuomitaan viherpesuksi, joten en tee mitään. Entäpä jos annettaisiin arvoa myös pienille askelille? Tai yritysten vilpittömille teoille, vaikka taustalla pyörii myös bisnes? Voiko bisnes vihertää vilpittömästi ja voisiko siitä kertoa journalistisesti kestävällä tavalla? Totta hemmetissä!
Merja Kallikari
Kirjoittaja on Drama Queenin viestintäkonsultti, joka kompostoi kaikki biojätteensä.
